top of page

Herran siunaustarjoukset Suomelle

Suomella on ollut kaksi kertaa mahdollisuus auttaa juutalaisia muuttamaan Suomen kautta.
Ensimmäinen kerta tuli talvisodan jälkeen keväällä 1940 ja toinen Neuvostoliiton hajoamiseen
liittyen kesällä 1990. Seuraavassa nämä Herran tarjoukset ja miten niissä kävi.


Talvisodan päätyttyä keväällä 1940 Liinahamarin sataman kautta Saksan juutalaisia
USA:han


Saksassa juutalaisten tilanne alkoi muuttua huolestuttavaksi 1930-luvun loppupuolella. Selkeä
merkki oli ns. Kristalliyö (Kristallnacht) 9.-10.11.1938. Juutalaisten kauppoja tuhottiin ja
ikkunaruutujen särkemisestä tuli tapahtuman nimi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristalliy%C3%B6


Toinen maailmansota alkoi 1.9.1939. Tätä ennen Stalin ja Hitler olivat sopineet etupiireistä ja
Suomi oli jäänyt Neuvostoliiton etupiiriin. Siitä seurasi talvisota sillä Stalin halusi varautua Saksan
mahdolliseen hyökkäykseen myös luoteen suunnassa. Stalin ei onnistunut valtaamaan Suomea ja
sovittiin välirauha. Suomi oli talvisodassa yhtenäisempi kuin koskaan ennen sitä ja sen jälkeen.
Tapahtui suoranaisia ihmeitä! Uskovalle on selkeää, että Herra kuuli kansakunnan huokaukset
Hänen puoleen ja Hän vastasi Daavidin ja Goljatin taisteluun verrattavalla ihmeellä.
https://www.tv7.fi/vod/player/60654/
Suomalaiset toimivat jo ennen sotaa kuin myös sodan aikana taitavasti. Siitä ao. linkissä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001233588.html


Keväällä 1940 Eurooppa oli pääosin jaettu Saksan ja Neuvostoliiton kanssa. Saksasta ja sen
valloittamilta alueilta ei enää päästy valtamerille. Linkin kuvasta näkyy tilanne.
http://www.hi3.fi/9-suomi-toisessa-maailmansodassa-jatkosota/suomi-liittoutuu-saksan-kanssa/


Saksassa oli jo tapahtunut paljon ja siellä olevat juutalaiset alkoivat toimia. Kaksi kuukautta
talvisodan päättymisen jälkeen 24.5.1940 Saksan Juutalaisyhdistys otti yhteyttä Suomen Berliinissä
olevaan suurlähetystöön. He pyysivät Suomea järjestämään Saksan juutalaisille pakolaiskuljetuksen
Petsamon Liinahamarin sataman kautta Yhdysvaltoihin. Saksassa juutalaiset olivat vainottuja.
Seuraavia asioita oli jo tapahtunut:
- 1933 Juutalaiset pois valtion viroista. Laadittu lait, jotka sallivat romanien, kehitysvammaisten ja
värillisten pakkosteriloinnit.
- 1934 Laki kielsi saksalaista verta olevien avioliitot vierasrotuisten kanssa.
- 1935 Juutalaiset suljetaan pois asepalveluksesta. Saksassa säädettiin 1930-luvulla 400 lakia, jotka
rajoittivat juutalaisten oikeuksia.
- 1938 Määräykset kaiken juutalaisen omaisuuden rekisteröinnistä. Kolmenkymmenenkahden
kansakunnan edustajat keskustelevat juutalaisten pakolaisongelmasta Evianissa. Saksa alistaa
Itävallan valtaansa. Juutalaisnaisten koko Saksassa on lisättävä nimeensä `Sara` ja miesten `Israel`.
Saksan juutalaisten passeihin leimataan suuri punainen J.(Jude). 17 000 puolalaista alkuperää
olevaa juutalaista karkotetaan Puolan rajalle. `Kristalliyö`, joukkoväkivaltaa, murhia, ja mittavaa
vahingontekoa, 30 000 juutalaista suljetaan keskitysleireille.


Ruotsi myöntää maahantuloluvan 500:lle saksanjuutalaiselle lapselle. Hitler sanoo, että
maailmansota merkitsee juutalaisen rodun tuhoamista Euroopassa. Juutalaisten on luovutettava

korut ja jalometallit. Yli 400 Itävallan romaninaista karkotetaan Ravensbruckin keskitysleirille.


Toinen maailmansota alkaa 1.9.1939 Saksan hyökätessä Puolaan. Saksalaiset Einsatz-ryhmät
ampuvat pappeja, akateemisesti koulutettuja ja juutalaisia. Juutalaisilta kielletään radion
hallussapito. Kaikkien Puolan juutalaisten tulee käyttää merkkinä daavidintähteä ja vähitellen myös
Saksassa ja muualla. 1940 huhti-kesäkuussa Saksa miehittää Tanskan, Norjan, Belgian, Hollannin ja
Ranskan. Saksan romaanit karkotetaan Puolaan. (lähde: Kertokaa siitä lapsillenne-Kirja juutalaisten
joukkotuhosta Euroopassa 1933-1945, Stephane Bruchfeld ja Paul A. Levine, Opetushallitus 2001)

 

Suurin osa näistä asioista olivat tapahtuneet jo silloin, kun Saksan juutalaiset pyysivät Suomelta
apua pakolaiskuljetukseen. Suomen suurlähetystöllä on täytynyt olla paljon tietoa näistä. Muut
pakotiet olivat juutalaisilta suljetut. Petsamon Liinahamarin satama on jäätön ympäri vuoden ja oli
suomalaisten hallussa vielä yli vuoden jatkosodan alkuun saakka kesäkuussa 1941. Saksan
juutalaisilla olisi ollut tällöin vapaus muuttaa pois Saksasta. Laivoja olisi saatu Ruotsin Amerikan
linjalta. Tulijoita olisi ollut tuhansia.


Mitä Suomen valtiojohto teki kun pyyntö Saksan juutalaisilta tuli. Se ilmoitti, että Suomessa
talvisodan jälkeen vallitsevan ruuan puutteen tähden Liinahamarin sataman kapasiteetti tarvitaan
elintarvikkeiden kuljettamiseen Suomeen. On totta, että Suomen ruokapula oli vaikea talvisodan
jälkeen. Liinahamarin sataman kuljetuskyky ei tässä ollut todellinen ongelma. Matkustajia voidaan
kuljettaa laivaan vaikka moottoriveneillä. Laitureita ei tarvita. Liinahamarin satama on suojaisessa
vuonossa. Matkustajalaivan ei tarvitse olla kauan laiturissa. Varmasti Amerikasta olisi saatu ruokaa
matkustajille. Ilmeisesti kieltäytymisen syyt olivat poliittiset tai yksinkertaisesti itsekkyys. Vai
oltiinko vain ajattelemattomia ja tyhmiä? Hallituksella ei ollut auttamishalua. Suomi alkoi hakea
turvaa Saksasta ja tämä luultavasti oli vaikuttamassa koska tiedettiin Saksan suhtautuminen
juutalaisiin ja heidän auttamiseen. Jos vaakakupissa oli Saksan apu ja juutalaiset, niin sivuuttiko
Suomen valtiojohto juutalaisten auttamisen jotta saataisiin apua Saksasta?


Suomi oli silloin 90-prosenttisesti luterilainen. Maa oli täynnä teologeja, tohtoreita ja pappeja.
Miksi heidän vaikutuksensa ei ulottunut hallitukseen? Raamattu sanoo juutalaisista...Joka teihin
koskee, se koskee Hänen (Jumalan) silmäteräänsä. Sak.2:12, Minä siunaan ne, jotka siunaavat
sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuksi kaikki sukukunnat maan päällä.
1.Ms. 12:3. Koska juutalaisia ei autettu, monet heistä joutuivat kaasukammioihin. Herra oli
vaikuttanut, että venäläiset luovuttivat talvisodan jälkeen valloittamansa Petsamon ja Nikkelin
takaisin Suomelle. Petsamon siksi, että Herra voi tarjota Suomelle siunaustaan ja Nikkelin siksi, että
Saksa ei salli Stalinin hyökätä talvisodan jälkeen Suomeen ja Saksa tuo 200 000 sotilasta Pohjois-
Suomeen Kalastajasaarennon ja Kuhmon välille. Saksa tarvitsi Suomen nikkeliä.


Suomi menetti jatkosodan seurauksena Petsamon ja koko itäisen käsivarren. Alueen jota kautta olisi
ennen jatkosodan alkua voitu pelastaa tuhansia juutalaisia. Suomi menetti suuren osan Karjalaa ja
Sallan. Yli 400 000 suomalaista joutui lopullisesti muuttamaan kotiseudultaan muualle Suomeen.
Jatkosodassa kuoli yli 60 000 suomalaista. Haavoittuneita oli 158 000 joista useista tuli
sotainvalideja lopun elämäänsä. Mitä olisi tapahtunut, jos Suomi olisi alttiisti auttanut juutalaisia
turvaan? Emme voi tarkoin tietää mitä olisi tapahtunut, mutta voimme Raamatun ja historian
valossa ymmärtää, että Suomen kohtalo olisi ollut paljon parempi. Sodan aikaan ruotsalaiset
auttoivat alttiisti juutalaisia ja heillä säilyi rauha. Tanskalaiset auttoivat rohkeasti juutalaisia. Tanska
selvisi sodasta vähäisin menetyksin. Edellä kerrottu historiallinen tausta perustuu valt.tri. Taimi
Torvisen artikkeliin Helsingin Sanomissa 24.01.1993. Hän oli löytänyt nämä tiedot valtion
arkistosta. Artikkelin muut arviot ja pohdinnat Vesa Rahkonen Hki 02.04.2016.

Vuonna 1990 Neuvostoliitosta juutalaisia Israeliin


Herra on ollut Suomelle armollinen myös tarjotessaan siunausta Hänen valitun kansansa kautta.
Toisen kerran Hänen suuri tarjouksensa tuli Neuvostoliiton alkaessa hajota. Pietarista 500 km
säteellä oli kymmeniä tuhansia juutalaisia jotka alkoivat tehdä muuttoa isiensä maahan Israeliin.
Juutalaisjärjestöt alkoivat suunnitella vuoden 1990 alkupuolella Itä-Euroopan maiden lisäksi uutta
tärkeää reittiä Suomen ja erityisesti Lappeerannan kentän kautta. Myös Helsinki Vantaan kentän
kautta oli tavoite kuljettaa juutalaisia Israeliin.


Alla olevat linkit ovat tärkeimmät lähteet joiden perusteella kirjoitan mitä tapahtui vuonna 1990.
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/193622


https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016091422284928


https://www.patmos.fi/israelarkisto/1272/plo_uhkasi_suomea_terrori-iskulla_-
_kiristi_rahaa_hallitukselta%21


https://www.verkkouutiset.fi/vuosikymmenten-salaisuus-suomen-kautta-autettu-israeliin-lahes-20-
000-juutalaista-15596/

Juutalaisten muuttohanke eteni varsin suotuisissa merkeissä ja heinäkuun alussa Suomen hallitus
päätti myöntää luvan suoriin lentoihin Lappeenrannasta Israeliin. Arabit ja PLO vastustivat
juutalaisten muuttoa Israeliin. Heinäkuun 9. päivänä 1990 PLO jätti uhkavaatimuksensa Suomen
sotilastiedustelun palveluksessa olleelle ylempiarvoiselle upseerille. Uhkavaatimus oli osoitettu
Suomen hallitukselle. PLO:ta edustanut arabitaustainen välikäsi ilmoitti kahdenkeskisessä
tapaamisessa Suomen armeijan tiedustelu-upseerille, että PLO:n johdossa oli tehty päätös ”antaa
Suomelle opetus”, mikä tarkoittaisi terrori-iskua Suomea tai suomalaisia vastaan. Suomi keskeytti
lennot Helsinki-Vantaan kentältä ja Lappeenrannasta niitä ei aloitettu ollenkaan. Suomen
ulkopoliittinen johto päätti sen jälkeen, että muuttajien saataville oli asetettava informaatiopiste ja
papereita, joissa kerrottiin näiden vaihtoehtoisista mahdollisuuksista kuten mm. pyytää
turvapaikkaa Suomesta. Israel pyrki taivuttelemaan Suomea luopumaan turvapaikkapaperista, mutta
Suomi ei suostunut. Tämän takia Israel luopui aikeistaan käyttää Suomea järjestetyn
joukkokauttakulun transit-maana.


Finnair pelkäsi joutuvansa terroristien kostoiskun kohteeksi. Joulukuussa 1990 Finnair vaati maan
hallitusta lopettamaan juutalaiskuljetukset Suomen kautta kokonaan. El Al oli lennättänyt
neuvostojuutalaisia tilausmatkalennoillaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Muuttajat lensivät
suomalaismatkailijoiden seassa kanssamatkustajina. Finnair väitti, että Israel käyttää suomalaisia
lomaturisteja juutalaismuuttajien suojakilpinä. Finnair painosti maan hallitusta suojaamaan
lentoaseman ”mahdolliselta terroriaallolta”. Juutalaisten muutto tilausmatkalennoilla jatkui ja
vuosikymmenten aikana tilauslennoilla on kuljetettu yli 20 000 Venäjältä tullutta juutalaista
Israeliin. Uskovien järjestöt ja yksittäiset uskovat ovat auttaneet juutalaisia heidän muutossaan.
Suomen valtiojohto kieltäytyi kesällä 1990 Herran toisesta siunaustarjouksesta Suomelle. Voidaan
kysyä kuinka paljon tämä kieltäytyminen tuli maksamaan Suomelle. Lama alkoi Suomessa kaksi
vuotta myöhemmin. Siinä tuli suuria kärsimyksiä. On arvioitu, että lama aiheutti yli 15 000
ennenaikaista kuolemaa itsemurhina, alkoholismin ja huumeiden käytön kasvaessa laman aikana ja
niistä johtuneissa onnettomuuksissa sekä muina lamasta johtuneina syinä.

Herran kolmas tarjous Suomelle


Onko Suomessa vielä uskovia jotka valmistautuvat Herran kolmanteen tarjoukseen siunata Suomea
kun Suomi auttaa Herran pyhää kansaa, juutalaisia muuttamaan Suomen kautta. Suomessa oli satoja
uskovia jotka valmistautuivat 1980-luvulla juutalaisten Suomeen tuloon silloisesta Neuvostoliitosta.
Heitä oli innoittanut mm. Steven Lightlen näky juutalaisten muutosta Suomen kautta Israeliin. Se
ao. linkissä.


http://www.tulta.net/NRK/NRK008.htm


Voidaan kysyä onko Stevenin näky jo täysin toteutunut. Ei ole. Alla on Steven Lightlen näystä ja
myös siitä miten hän oli kokenut Suomen kannalta strategisen vaiheen kesällä 1990. Juttu on tehty
Stevenin Suomen käynnin jälkeen kesällä 1990. Tämä tuli Patmos-radiosta 1.4.2018.


"Suomi oli lopputalvesta 1990 tehnyt päätöksen, että juutalaiset idästä voivat mennä Suomen kautta
Israeliin. Steven kertoi kuinka hän kävi Israelissa kesäkuun lopussa ja Israel ei enää ollut
kiinnostunut Suomesta reittinä. Suomen hallitukselta oli tullut kirje Israeliin ja Suomi vähätteli
muuton merkitystä. Lightle ei tiennyt 1990, että PLO oli uhannut Suomea terrorismilla.


Lightle puhui kuinka Irakissa oli ollut 28.5.90 arabimaiden tilaisuus jossa oli suunniteltu kuinka
juutalaisten muutto Neuvostoliitosta Israeliin estetään. Konkreettinen tulos oli PLO:n toimi Suomea
vastaan. Lightlen sanoma oli, että taistelu käydään henkivalloissa. Uskovien pitäisi rukoilla
palavasti Suomen hallituksen puolesta."


Tuossa oli Lightlen haastattelun ydinsanoma Suomen uskoville. Nyt jälkeenpäin voidaan todeta,
että uskovien rukousta ei tapahtunut Herran tahtomalla tavoin 1990. Suomen siunauksen sijasta sen
sai Lightlen näyn ns. Puolan reitti. Sen näemme tänä päivänä kuinka Puola, Tsekki, Slovakia,
Unkari ja jotkut muut Itä-Euroopan maat ovat nousseet taloudellisesti. Lisäksi siellä vastustetaan
Brysselin ylivaltaa.


Suomi ei saanut siunausta jota Herra halusi Suomelle. Toisaalta 60 % idän juutalaisten muutosta on
vielä toteutumatta. Lightle oli nähnyt 1974 2,7 milj, juutalaisen muuttavan idästä Israeliin. Vasta 40
% tästä on toteutunut.


Mitä olisi tehtävä. Erityisesti kertoa uskoville kuinka nyt tarvitaan rukousta Suomen hallituksen
puolesta. Herra on tarjonnut 2 kertaa Suomelle siunaustaan. Keväällä 1940 Liinahamarin sataman
kautta Saksan juutalaisten muutto USA:han ja kesällä 1990 idän juutalaisten muutto Israeliin.
Vihollinen on kaksi kertaa vaikuttanut ja uskovat eivät ole yhtenäisesti rukoilleet Suomen
hallituksen puolesta. Alla yksi linkki koskien vuotta 1990.


https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/650/kovat_piipussa_juutalaispakolaisia_vastaan_itarajalla


Mitä voisi tapahtua jos Suomen hallitus kolmannen kerran hylkäisi Herran siunaustarjouksen.
Ensimmäisellä kerralla tuli sodan ja toisella talouden laman kautta rangaistus. Tarkoittaisiko kolmas
kerta niin taloutta kuin sotaa. Seuraava talouden laskukausi alkanee todennäköisesti 2021 tai
viimeistään 2022. Seuraavasta talouden taantumasta on arvioita ao. linkin sivuilla


https://www.facebook.com/raimo.hynynen.5/posts/2451581255066372


Mikäli seuraava lama tulisi normaalisti ja sen kautta tulisi kirous Suomelle niin Herran tarjouksen
pitäisi tulla viimeistään 2021 tienoilla ja Suomen hallitus hylkäisi sen. Mikäli näin olisi niin
viimeistään vuoden 2020 kuluessa maailmalla alkaisi tapahtua paljon jotta Venäjän juutalaisten
asema alkaisi nopeasti vaikeutua jolloin Raamatun mukaisesti juutalaisia kalastavien tilalle tulisivat
metsästäjät. Venäjän juutalaisten muuttohalukkuus Israeliin kasvaisi huomattavasti. Tämä

tarkoittaisi suurvaltojen välistä kriisiä jolloin Venäjällä syytökset juutalaisia kohtaan kasvaisivat.
Kriisin syitä voisi olla Pohjois-Korean ydinaseen ja ohjusten ja/tai Iranin jatkama ydinaseen ja
ohjusten kehittäminen. USA tulisi puuttumaan tilanteeseen. Lisätekijänä olisi Ukrainan ja Venäjän
välien edelleen kiristyminen Itä-Ukrainassa ja Asovan merellä.


Herran tarjous voi tulla myös myöhemmin 2020-luvun lopulla tai 2030-luvun alkupuolella olevassa
talouden kriisissä ja sotilaallisessa kriisissä.


Kolmas vaihtoehto on pelkkä sotilaallinen kriisi eli kolmas maailmansota. Nykyisessä tilanteessa
suurimmat vaihtoehdot ovat Pohjois-Korean ja/tai Iranin ydinasehankkeista johtuva sota joka
laajenee maailmansodaksi.


Mitä uskovien tulisi nyt tehdä. Alkaa rukoilla Suomen valtiojohdon puolesta, että se ei kolmatta
kertaa hylkäisi Herran siunaustarjousta. Taistelu käydään henkivalloissa kuten Steven Lightle on
kertonut. Myös hänen puheitaan ja näkyään kannattaa tutkia. Netistä löytyy mm. seuraavia linkkejä:


   1. Steven Lightle Suomessa 2017


https://www.tv7plus.fi/vod/player/63482/


   2. Vuoden 2007 puheita


https://raamattu365.fi/sermon/preacher/105


   3. Steven Lightle Patmos radion haastattelussa 2017


https://www.patmosplus.fi/radio-ohjelmat/episodi?episode=9648

Miksi Lappi ja Näätämö ovat tärkeitä niin Herran siunaustarjousta kuin Suomen
herätystä ajatellen

Mitkä ovat maallisesti ajatellen epätodennäköisimmät paikat Herran antaman herätyksen
alkamiseksi Suomessa. Lappi ja Turku. Herätyksessä on kyse henkivalloista. Lapissa oli vielä
1800-luvulla huomattavasti vaikuttamassa noituus, shamanismi. Lisäksi noituus on tullut muotiin ja
Lapissa jopa järjestetään vuosittain noitatapahtumia. Kaiken huipuksi Helsingin yliopiston
uskontotieteen emeritusprofessori vanhoillislestadiolainen Juha Pentikäinen on edistämässä Lapin
noituutta https://yle.fi/uutiset/3-9791407


Turusta tuli Suomen historian alkaessa 1200- luvulla maan hengellinen pääkaupunki. Tärkein
kaupallinen kaupallinen kaupunki oli Viipuri ennen Helsingin nousua. Turku on vapaaehtoisesti
luopunut Raamatusta ev.lut kirkon maallistumisen takia. Arkkipiispojen Raamatusta luopuminen
mm. homouden osalta on konkreettinen osoitus kirkon ja sitä kautta Turun ja Suomen hengellisestä
alamäestä.


Pohjoisin Lappi on Suomi-neidon pää. Pään voitelulla tapahtuu kuninkaan siunaus. Myös
merkittävät hengelliset johtajat voideltiin. Mikäli Herra antaa Henkensä vaikuttaa Suomessa ja
Suomen olla Hänen voimallisessa käytössä niin siihen kuuluu Suomen voitelu. Kuinka Herran
tekemä Suomen pään voitelu tapahtuu. Herra sen tietää mutta on syytä varautua. Näätämö on lähellä
Venäjän rajaa. Siellä on pidetty leirejä venäläisille. Hengellinen pohja on olemassa ja Herra on

tämän edeltä käsin valmistanut. Herran voitelu pohjoisesta valuu kuvainnollisesti etelään ja jopa
Turkuun saakka.


Milloin alija voisi tulla pohjoiseen. Normaalissa maailmantilanteessa Pohjois-Lappi ei ole kovin
todennäköinen paikka alijalle. Toisaalta suuri alija ei tapahdu normaalissa rauhallisessa tilanteessa.
Maailmassa on todennäköisesti ainakin sotilaallinen kriisi joskin mahdollisesti myös talouden kriisi.
Sotilaallisesti tilanne voi olla, että Venäjä on jo ottanut haltuunsa pohjoisimman Suomen. Tällöin
Venäjän ja Suomen raja on osittain hävinnyt Pohjois-Suomessa. Toisaalta eteläisen Suomen
tulliasemat voivat olla kiinni jos Suomen ja Venäjän välillä on sotatila. Mikäli myös pohjoisin Norja
on venäläisten miehittämä niin pohjoisessa luonnollisin reitti on Murmanskin kautta Nikkeliin ja
siitä edelleen Norjan Elvenesin kautta Neideniin ja Näätämöön josta edelleen Inarin – Ivalon kautta
eteenpäin. Mikäli nykyista tietä Nikkelistä Elvenesiin ei voitaisi käyttää alijassa, niin tulijat voisivat
ylittää Paatsjoen Salmijärven alueella kesällä veneillä ja talvella jäätä pitkin. Sieltä tulijat voitaisiin
kuljettaa ajoneuvoilla joko pohjoiseen Näätämön suuntaan tai etelään Nellimin suuntaan. Nellimin
suunnassa tulijoiden pitäisi kulkea maastoa pitkin yli 5 km jotta he pääsisivät Suomen puolella
olevalle metsäautotielle joka lähtee Nellimistä koilliseen. Mikäli pohjoisessa voitaisiin käyttää
Norjan puolen teitä Neideniin asti niin sieltä tulijat kuljetettaisiin Suomen puolelle Näätämöön.
Siinä tilanteessa, että autot eivät pääsisi Munkkivuonoa (Munkefjorden) pohjukkaa kauemmaksi
länteen, he voisivat kulkea metsiä pitkin Suomen puolelle rajapyykille 352D joka on noin 10 km
Näätämöstä eteläkaakon suuntaan. Sieltä on selkeä polku- ja mönkijäura Näätämöön. Näihin ja
muihinkin vaihtoehtoisin on hyvä varautua. Herra tätä kaikkea johtakoon ja tapahtukoon Hänen
hyvä tahtonsa.

bottom of page