Miten kaikki alkoi
Neuvostoliiton hajoaminen antoi Inkerin kirkolle mahdollisuuden toimia Karjalassa entistä vapaammin. Petroskoin luterilainen seurakunta pyysi lähialueensa lähetystyöhön apua Espoosta. Kipinä syttyi Inkerin kirkon lääninrovastin vieraillessa Leppävaarassa v. 1994. Joukko seurakuntalaisia otti asian sydämelleen. Ajatus Sodderin alueesta hengellisen työn kohteena tuli eräältä seurakuntalaiselta, joka oli vieraillut alueella aiemmin. Petroskoin seurakunnassa tarjous otettiin vastaan mielihyvin, sillä paikallisella seurakunnalla ei tuolloin ollut mahdollisuutta laajentaa toimintaansa syrjäkyliin. Jo ensimmäinen vierailu Sodderissa herätti toimimaan:
Olin Sodderissa elämäni ensimmäistä kertaa pimeänkoleana iltana lokakuussa 1994. Klubillla virkeät karjalaismummot tuppautuivat viereen ja kyselivät touhukkaina:” Konsa sinä tulet meidü ristimäh?”
Epävarmana vastailin, etten tahtoisi tulla tallomaan paikallisen ortodoksipapin varpaille. Minulle selitettiin, että ainakaan sodan jälkeen ei pappia ole kylissä näkynyt kertaakaan. Sitä paitsi näihin kyliin siirretyt inkeriläiset ovat suomenkielisiä ja luterilaisia. Suomenkieliset luterilaiset! Opettaisiko heitä kukaan, jos minäkin väistyn?
Tuo oivallus auttoi alkuun.
(Pastori Pekka Palosaari, jäsentiedote joulukuussa 2010)
Itä-Karjalan Abuniekat- yhdistyksen synty
Pastori Pekka Palosaaren hengellinen työ jatkui ja pieni vapaaehtoisten tukijoiden joukko kasvoi nopeasti. Karjalan syrjäkylillä näkyvä puute ja kurjuus, rappio ja toivottomuus kosketti vapaaehtoisia niin syvästi, että pian alkoi myös humanitaarinen avustustyö. Toiminnan laajetessa kävi tarpeelliseksi perustaa rekisteröity yhdistys: tämä mahdollisti myös varainhankinnan ja tukijoukon laajenemisen. Eräs pioneereista keksi yhdistykselle nimen karjalankielisestä sanasta ”Abuniekku”, mikä tarkoittaa suomeksi auttajaa.
Suurin osa yhdistyksen ydinjoukosta asui pääkaupunkiseudulla, mutta vuosien kuluessa lahjoittajien ja vapaaehtoistyöntekijöiden joukko laajeni, ei ainoastaan muualle Suomeen, vaan myös ulkomaille: Ruotsiin, Keski-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Helmikuun 2007 jäsenkirje lähetettiin jo kuudellesadalle suomalaiselle tukijalle ja USAssa englanniksi käännetty kirje saavutti neljäsataa lukijaa.
Mitä on saavutettu?
Abuniekkojen ensimmäisestä Karjalan matkasta on kulunut piakkoin kaksikymmentä vuotta. Mitä tässä ajassa on sitten tehty ja millaisia tuloksia saavutettu?
Pastori Pekka Palosaari ja hänen vaimonsa ovat koko toiminnan ajan käyneet säännöllisesti Sodderissa, viettäen siellä useita viikkoja kuukaudessa. Pekka Palosaari huolehti Sodderissa kirkollisista toimituksista ja seurakunnan toiminnan järjestämisestä, ja sen ohella kaikista mahdollisista ihmisten arkeen liittyvistä asioista. Melkeinpä joka matkalla on mukana ollut joukko muita Abuniekkoja, ja monet matkustavat paikalle myös omatoimisesti. He ovat mukana jakamassa avustuksia koteihin, tekevät talkootyötä, auttavat leirien ja muiden tapahtumien järjestämisessä, vierailevat vanhusten ja kummilasten luona, keskustelevat, kuuntelevat, laulavat – kukin taitojensa ja luonteenlaatunsa mukaan.
Abuniekkojen vierailut eivät ole kuitenkaan pelkkää tekemistä ja toimintaa: jo pelkällä läsnäolollaan he ovat antaneet vastuuntuntoisen ja turvallisen aikuisen mallin monelle laiminlyödylle rikkinäisen kodin lapselle ja nuorelle. He toimivat esimerkkeinä lähimmäisen rakkaudesta ja heikompiosaisista huolehtimisista. Moni vanhus on kertonut, että hänelle on suunnattoman arvokas asia havaita, että joku välittää hänestä. Kotimaassa Abuniekat keräsivät, lajittelivat ja pakkasivat lahjoitustavaraa, osallistuivat myyjäisiin ja monenlaisiin tapahtumiin varojen hankkimiseksi. Joka jouluksi valmisteltiin lahjapaketti jokaiseen sodderilaiseen kotiin. Haluttiin tuottaa myös iloa ankeissa oloissa eläville ihmisille; lapsille vietiin askartelu- ja urheiluvälineitä, leluja ja muuta mukavaa.
Vuosien mittaan olen ihmetellyt sitä hyvyyden valtavaa määrää, jonka olemme nähneet menevän perille. Raamatussa kerrotaan useassa kohdassa, kuinka Jeesus järjesti tuhansille nälkäisille ruokaa. Laskeskelen, että mekin olemme saaneet toimittaa tuhdin ruokapaketin köyhiin koteihin – varmaan viitisen tuhatta kertaa. Kesäisin olemme lisäksi tarjonneet ilmaisen aterian lapsille noin kolme tuhatta ateriaa joka kesä. Talvisin on maksettu köyhien lasten kouluruokavelat ja järjestetty vanhusten ja invalidien ruokailu. Kirkko vihittiin käyttöön Novie Peskissä ja Sodderin seurakuntataloa kunnostettiin.
Vaateapua vietiin alkuvuosina kymmenen tonnia vuosittain, hankittiin lääkkeitä ja hoitotarvikkeita, järjestettiin lasten kesäleirejä, joihin saapui lapsia Petroskoista saakka. Koteihin lahjoitettiin hyötykasvien siemeniä, porsaita, kanoja..
(Pastori Pekka Palosaari kesäkuun 2004 jäsentiedotteessa, kymmenen vuoden toiminnan jälkeen)
Abuniekat pitävät koulutusta tärkeänä keinona päästä paremman elämän alkuun. Köyhillä nuorilla ei ole varoja lähteä opiskelemaan, mutta Abuniekkojen koulutusrahaston turvin on moni nuori jo valmistunut ammattiin. Näin ihmisiä autetaan auttamaan myös itse itseään.
Yhdistyksen toimintaperiaatteet ovat pysyneet ennallaan näihin päiviin saakka. Maailma kuitenkin muuttuu kaiken aikaa. Humanitaarisen avun toimittaminen on vuosien kuluessa vähentynyt, toisaalta kiristyneiden tullimääräysten vuoksi, toisaalta siksi, että mm. vaatteita päivittäistavaroita on Karjalassa jo hyvin saatavissa ja hinnat ovat edullisempia kuin Suomessa. Onkin katsottu, että on tehokkaampaa – ja myös helpompaa kuljettaa rahaa ja hankkia tarvikkeet perillä. Alkuaikojen seurakuntalaisten rivit ovat harvenneet, mutta Abuniekkojen kunnia-asia on huolehtia vanhuksista niin pitkään, kun he asuvat Sodderisa. Myös Abuniekkojen vanha kaarti harmaantuu, ja sekin asettaa rajoituksia suurten tavaramäärien kuljettamiselle.